Kevyet mustikkarahka-herkut

Eilen on käyty mansikassa. Elämäni ensimmäinen retki mansikkatilalle. Tänä vuonna mansikkaa on ollut vähän tarjolla runsaiden sateiden vuoksi, tämäkin tila jolla kävin poimimassa myi mansikat mehumarjoina ja hintaa oli itse poimittuna 3 euroa kilo. Minusta se on jo halpa. Kun taas lapissa kotona katsoin kotimaisen mansikan hintaa niin 250g pieni rasia maksoi 4.90 euroa piti aivan silmiä hierasta näenkö oikein. Jos asustat Keski-Suomessa tai tänne tulossa käy ihmeessä poimimassa sateelta turvaan Pirttiahon tilalta mansikat pakkaseen :)

Oli tehtävä herkkuja ja inspiraatio iski jälleen. Sain ihanat lusikanmuotoiset muotit ja halusin testata niitä.

Tein nämä ihanat rahkaiset herkut jo muutama päivä sitten ja tänään sitten herkuttelen ne kun sain tuoretta mansikkaa kaveriksi.




Resepti:


  • 3rkl kookosöljyä
  • 2 rkl yacon siirappia (voi korvata agavella tai hunajalla jos ei ole)
  • veitsenkärjellinen suolaa 
  • 1 ½ rkl kaakao nibsejä
  • 1 dl rahkaa
  • 1 rkl hunajaa
  • ½ dl mustikoita

  1. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja hienonna joko sauvasekoittimella tai blenderissä. 
  2. Laita muotteihin ja pakasta. 
  3. Ripottele koristeeksi ja lisämauksi kookoshiutaleita. 


VINKKI: Et tarvitse välttämättä erikoisia muotteja voit käyttää pieniä jääpalamuotteja myöskin tähän tarkoitukseen.






Mansikkaa tulee varmaan esiintymään blogissa sillä sitä on kaapit pullollaan. Lähden keittelemään iltapalksi sametinpehmeää tomaattikeittoa ja käperryn sateelta suojaan viltin alle ja pistän elokuvan pyörimään.

Nähdään pian.

Terkuin Piiku :) 

Ei kommentteja

Kiva kun tulit, kerro toki ajatuksesi tähän :)

Back to Top