Välipalana suklaa-banaanipirtelö

Tänään nautiskellaan juomia. Vielä on hetki kesää jäljellä vaikka syksyn tuoksun voi jo kaukaa aavistaa.

Pihapuu on jo vaihtanut väriään keltaiseen, marjat on poimittu pensaista ja mehupata porisee tälläkin hetkellä hellalla.

Päätin pyöräyttää nopean ja helpon pirtelön välipalaksi. Tähän pirtelöön tarvitaan vain muutama hassu aine. Minulla on kesällä aina pakastin täynnä jäisiä marjoja ja hedelmiä. Vakiona minulla on puolikkaita jäisiä banaaneja, erilaisia melonikuutioita, mangoa, mansikoita ja erilaisia kuutioita kasvis, hedelmä jne. Niistä on helppo pyöräytellä milloin mitäkin viilentämään juomia. Jäinen banaani on yksi käytetyimmistä pirtelöjuomien pohjista.



Resepti: (2 lasia)


  • 6 tl kaakaota
  • 1 banaani
  • ½ jäinen banaani
  • 3 dl maitoa
  • 1 rkl hunajaa
  • ½ tl vanilijaa
  • 150g rahkaa

  1. Mittaa ja laita kaikki ainekset blenderiin ja sekoita tasaiseksi.
  2. Herkuttele!

VINKKI: Mikäli haluat koritsella pirtelöä helposti laita tilkka vettä ja muutama teelusikallinen kaakaojauhetta muutamaan tippaan kookosöljyä ja sekoita. Pudottele sinne tänne lasin reunoille ja heiluttele laseja ees taas, pistä hetkeksi jääkaappiin lasit viilentymään. Kun valmistat pirtelön sujauta muutama banaaniviipale sinne tänne ja kaada pirtelöt laseihin.





Minä jatkan siemailemista ja odottelen mehujen valmistumista. Piipahdin vain tuomaan teille tämän suussa sulavan pirtelö-ohjeen.

Heippa heeei. 

Terkuin Piiku :)
0

Vegaaninen hampurilainen sekä esittelyssä majoneesit



Kelit paranee, nyt kaikki herkkusuut korvat hörölle ja katse tänne päin!

Nyt päästään grillailemaan ja tekemään mitä herkullisin täysin vegaaninen burgeri mahtavilla pihveillä.

Postaus tehty yhteistyössä Ruohonjuuren kanssa. 

Esittelyssä myös Ruohonjuuren makoisat majoneesit.

Olen kasvisruoan suuri ystävä ja herkuttelen paljon ilman eläinkunnan tuotteita. Halusin tehdä vegaanisen version megaburgerista tuplapihvillä. Kun aloin tekemään pihvejä kaikki syöjät ilmoittivat että eivät halua herkutella vegaanisella versiolla, mutta kun burgerit olivat valmiita ja laskin ne pöytään kummasti ne siitä alkoivat katoilemaan.

Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan näitä vaikket vegaani olisikaan, ovat mukavaa vaihtelua herkutteluun.

Ruohonjuurella on tarjolla vegaanisia majoneeseja joita sain maistella. Valitettavasti vain yksi purnukka jäi kuvattavaksi koska herkuttelin toisen. Jos minulle olisi syötetty tätä majoneesia silmät sidottuna ja kysytty mitä se on en olisi erottanut makua tavallisesta. Huippu keksintö!

Tässä tuotteessa erinomaisinta on maku, hinta sekä helppo tuubi joka ei vie isommin tilaa jääkaapissa.

Pääset kurkkaamaan vegaanista majoneesia täältä




Lisäksi maistelin Bionan maustettuja majoneeseja. Makuina oli chili sekä valkosipuli. Nämäkin on jo melkein lopussa, on maistunut grillatessa herkkusuille. Näissä tuotteissa mukavaa on puristettava helppokäyttöinen purnukka, purnukka joka ei myöskään vie paljoa tilaa. Helppo käyttää. Ja minuun vetoaa aina tämä hintapolitiikka kun hyvistä tuotteista ei tehdä liian kalliita. Luomulaatuisia herkkuja hyvään hintaan.

Valkosipulimajoneesin näet täältä
Chilimajoneesin näet täältä

Sitten kääritään hihat ja aletaan kokkaamaan!



Ohje kaurasämpylöille: (20kpl)

  • 1l vettä
  • ½ dl agavesiirappia (voit käyttää myös hunajaa mikäli et tee vegaanista versiota)
  • 1pss kuivahiivaa
  • 5dl kaurahiutaleita
  • 7-8 dl vehnäjauhoja
  • ½ dl öljyä
  • 2rkl pellavansiemeniä
  • 2 tl suolaa

  1. Lämmitä vesi ja siirappi kädenlämpöiseksi.
  2. Sekoita kaurahiutaleet veteen ja jätä turpoamaan liinan alle n. 15minuutiksi.
  3. Lisää loput ainekset, öljy viimeisenä. 
  4. Pyörittele sämpylät pellille ja anna kohota liinan alla. 
  5. Ripottele pinnalle kaurahiutaleita ja erilaisia siemeniä.
  6. Paista uunissa 225 asteessa uunin keskitasolla n 10-14 min uunista riippuen, kunnes ovat kauniin ruskeita.
  7. Anna hetken vetäytyä liinan alla sämpylöiden uunista oton jälkeen.



Resepti pihveille:

  • 1 kesäkurpitsa
  • 415g valkoisia kypsiä papuja tomaattikastikkeessa
  • 3 rkl kapriksia
  • 1 ½ tl kasvisliemijauhetta (tai yksi kuutio pieneen vesitilkkaan liotettuna)
  • 3 rkl hummusta
  • 1 porkkana
  • 4rkl psyllium jauhetta
  • 2tl suolaa
  • 2 dl kaurahiutaleita
  • veitsenkärjellinen chilikastiketta 

  1. Pese ja kuutioi kesäkurpitsa.
  2. Lisää kulhoon pavut, kaprikset sekä kesäkurpitsa ja soseuta sauvasekoittimella.
  3. Raasta porkkana joukkoon.
  4. Lisää loput aineet ja anna takinan hetki turvota.
  5. Taputtele pihvit leivinpaperin päälle.
  6. Paista uunissa 175 asteessa uunin keskitasolla n. 20min.
  7. Ota pihvit uunista ulos ja odota hetki että jäähtyvät. 
  8. Käännä pihvit toisinpäin ja paista vielä 10min.
  9. Pihvit ovat valmiita grillattavaksi uunista tulon jälkeen.
  10. Taputtele pihvin pinnalle öljyä molemmin puolin ja paista grillissä miedolla lämmöllä (sähkögrillissä 3:sella) n. 4min per puoli jotta pihvi saa rapean pinnan.
  11. Mikäli et omista grilliä paista pihvejä uunissa vielä n. 10 min lisää. 
Vinkki: Pihvit voi paistaa uunissa ilman grilliä jos et omista sellaista. Pidennä paistoaikaa n 10min




Burgerin koostaminen:
  • 1 tomaatti
  • 10cm pala kurkkua
  • 3 isoa salaatinlehteä
  • 2 sämpylää
  • 4 pihviä
  • kuivattua sipulia
  • majoneesia

  1. Leikkaa sämpylät kolmeen osaan.
  2. Pistä majoneesia ja haluamiasi kastikkeita väliin.
  3. Lisää pihvit ja muut täytteet haluamaasi järjestykseen.
  4. Herkuttele!










Semmoisia herkutteluja on täällä ollut ja lisää on taas pian tulossa!

Kiitos Ruohonjuurelle herkuista.

Nyt lähden ostamaan tuoreita vihanneksia ja suunnittelemaan uusia juttusia.

Nähdään pian!

Terkuin Piiku:)
3

Ranskalaisilla täytetty ruisburgeri Valion viikkokisan voittoon

Minä rakastan kilpailuja. Hassua kyllä en koskaan odota voittavani vaan pidän siitä tunteesta kun saan luoda jotakin kivaa ja jännittää kuka voittaa ja minkälaista palautetta omista luomuksistaan saa.

Valiolla on käynnissä kampanja #suomikaturuokaa. Minä tuunasin oman verisoni katuoruoasta ja ollaan koko kesä naposteltu näitä burgereita erilaisilla variaatioilla. 

Joskus aikoinaan Kreikassa rakastuin Gyros Pitaan tonnikalaversiolla. Pitaleivän sisälle laitetaan tonnikalaa, tomaattia, kasviksia ja tzatzikikastiketta. Lopuksi sisälle laitetaan rapeat ranskalaiset. En vieläkään unohda tämän katuruoan huumaavaa makua suustani. Joten halusin tehdä tämän herkun Suomimoodiin. Ja siitä se idea sitten lähti.







Resepti yhdelle ruisburgerille:

  • 2 ruispalaa
  • 4 tuoreherkkusientä 
  • iso salaatinlehti
  • 2 viipaletta tomaattia
  • 4 viipaletta juustoa
  • tomaatti-chili salaatinkastiketta
  • kourallinen rapeita ranskiksia
  • kurkkuviipaleita oman maun mukaan
  1. Viipaloi herkkisienet ja paista ne öljyssä pannulla. 
  2. Lämmitä uuni 200 asteeseen ja paista ranskalaiset uunissa rapeiksi.
  3. Laita molemmille puolille ruisleipää 2 siivua juustoa. 
  4. Pistä leivät uuniin hetkeksi ranskalaisten jälkilämmölle.
  5. Kun leivät ovat rapeita nosta lautaselle.
  6. Koosta leipä. 
  7. Pino pohjalle herkkusienet, lisää hieman kastiketta.
  8. Lisää salaatinlehti ja tomaatit sekä kurkut.
  9. Pino ranskalaiset päälle ja laita kastiketta haluamasi määrä vielä päälle.
  10. Kansi päälle ja iske kiinni!
VINKKI: Voit vaihdella salaattikastikkeen makuja tässä versiossa mieleisesi mukaan.







Sellaisia tällä kertaa. Tulen postailemaan muitakin kesän kilpailumenestyksiä täällä blogissa vähän myöhemmin :)

Nähdään taas -Piiku :)
0

Karpalo-lohta valkoviinietikka sipulilla ja uusilla perunoilla

Katselin yksi yö telkkaria ja siellä vilahti jossakin lohi. Siitä asti olen haaveillut lohesta. Lohen maustamiseen ehdottomat kolme asiaa ovat: suola, verigreippi sekä karpalo. Olen vuosia maustanut lohet juurikin näillä kyseisillä aineksilla. Ja koskaan ei ole mennyt pieleen lohen maustaminen näillä. Karpalo tuo lohelle sellaisen tuulahduksen metsää mutta ei liian vahvasti. Se selviää syöjälleen vain kokeilemalla. Jaan teille nyt yhden mun lempparieistani taas. Kunnon kotiruokaa eikä vaadi kokilta hirveitä ponnisteluita :)

Eli tänään valmistetaan kalaa karpalolla ja muilla yrteillä sekä tuorejuustokastike perunoille mustikalla sekä maailman ihanimmat paahdetut valkoviinietikkasipulit. Minulle tulee nälkä uudestaan kun kirjoitan teille tätä postausta.






Resepti kalan valmistukseen: 


  • 1 kg lohta
  • 2 tl karpalorouhetta
  • 2 isoa tillinoksaa
  • 3 persilijanoksaa
  • 2tl suolaa
  • ½ sitruunanmehu
  1. Huutele kala kylmällä vedellä ihan nopeasti.
  2. Tee kalan pintaan 4 kevyttä viiltoa jotta sinne mahtuu yrttejä.
  3. Hienonna sormilla persiljat sekä tilli kulhoon.
  4. Upota yrtit sopivasti viiltoihin.
  5. Ripottele kalan pinnalle karpalorouhe sekä purista sitruunanmehu.
  6. Lisää lopuksi vielä 1 tl suolaa.
  7. Paista uunin keskitasossa  175 asteessa n. 20min uunista riippuen.
  8. Pistä perunat kiehumaan!



Kastike perunoille: 


  • 1 dl ruohosipulituorejuustoa
  • ½ dl mustikoita
  • tuoretta ruohosipulia 1 rkl silputtuna
  1. Murskaa mustikoista mehu ja jätä muutama marja joukkoon.
  2. Sekoita tuorejuustoon seos sekä lisää ruohosipulit.
  3. Anna tekeytyä jääkaapissa hetken.


Paistetun sipulin ohje:

  • 1 sipuli
  • pieni loraus valkoviinietikkaa
  • ½ tl sokeria
  • ½ tl suolaa
  1. Pilko sipulin suikaleiksi ja paista öljyssä pannulla ruskeiksi.
  2. Lisää lopuksi pieni loraus ( n 1tl) valkoviinietikkaa.
  3. Lisää suola ja ihan lopuksi sokeri.
  4. Hämmennä ja siirrä jäähtymään.
Lisää sipulit lopuksi kalan ympärille vuokaan.






Semmoisia tällä kertaa.

Herkullisia hetkiä kaikille.

Terkuin Piiku :)
3

Suklaasuukkoset marjaisella täytteellä

Nyt on mansikkaa syöty ja leivottu joka lähtöön. Nämä suukkoset osaa valmistaa kuka tahansa ja kaikenlisäksi nämä ovat nopeat valmistaa edellisenä päivänä ennen vieraiden tuloa.

Minä pidän kunnon suklaan mausta. Tykkään napostella sellaisia suklaita joissa on säilytetty paljon sitä aitoa makua ja ainesosia. Mutta paras combo itselleni on suklaa jonkin kylmän marjaseoksen kanssa. Siinä yhdistyy kaksi täyteläistä makua suussa sellaiseksi tanssiksi että aikuinenkin mies saattaa alkaa itkemään :D ( onnesta toki!)







Resepti:( 5klp)


  • 100 g tummaa suklaata
  • 1 tl vaniljaa
  • 2 rkl kaakaojauhetta
  • 2 rkl mantelilastuja
  • veitsenkärjellinen suolaa
  • 1 rkl sitruunamehua
  • 3 rkl maitoa
  • 2 rkl kookosöljyä
  • 5 kpl muffinsivuokaa
  1. Sulata suklaa ja kookosöljy hauteessa notkeaksi. ( tai mikrossa varovasti)
  2. Murskaa mantelilastut pieniksi hipuiksi.
  3. Sekoita kaikki ainekset tahnaksi. 
  4. Laita jokaisen muffinsivuoan pohjalle n 2cm paksu kerros tahnaa. Jätä tahnaa reippaasti myöhempää varten.
  5. Laita 10 minuutiksi pakkaseen tasaiselle pohjalle.
  6. Valmista marjaseos.

Marjaseos: 

  • 8 isoa mansikkaa
  • 2 tl kookosöljyä
  1. Soseuta mansikat ja kookosöljy tahnaksi joko haarukalla tai sauvasekoittimella.
  2. Lado marjaseos jähmettyneiden suklaapohjien päälle lusikalla ja tasoittele. 
  3. Lisää lopuksi loput suklaatahna päälle ja tasottele lusikalla.
  4. Koristele kookoshiutaleilla.
  5. Anna tekeytyä yön yli pakkasessa.
  6. Ota hetki ennen tarjoilua huoneenlämpöön. 



Näitä herkkuja voi ja kannattaa tehdä pakkaseen valmiiksi, säilöö sitten valmiit aina pakasterasiaan odottelemaan vieraita. Ei tarvitse kuin ottaa esille. Täytteitäkin voi vaihdella mustikasta vadelmiin ja mitä ikinä keksiikään väliin laittaa, avocadosta tulee myös pähkinöiden kanssa todella hyvä seos. 

Nyt kohti kesäkeittiötä ja hakemaan kaupasta tuoreita vihanneksia.

Palataan taasen terkuin Piiku:)




2

Smoothie omenapiirakasta ja tuoreista mansikoista

Päätin osallistua Dr.Oetkerin #leivojakoristele #mansikkahaasteeseen. Minä tein jotain erilaista tällä kertaa. Nimittäin smoothien omenapiirakasta ja mansikoista.

Tämä oli niin hyvää että nyt on taas laitettava pitkästä aikaa herkullinen smoothieresepti näytille :)

Omenapiirakan minä sain yllätykseksi ja tästä se idea sitten lähtikin kun kävin mansikkatarhalla poimimassa talveksi marjoja.



Resepti:


  • 2dl rahkaa
  • lusikankärjellinen kanelia
  • n. 1dl verran omenapiirakkaa
  • 1dl maitoa
  • 1dl mansikoita
  • 1 rkl hunajaa
  • 1dl granaattiomenamehua
  • ½ sitruunan mehu

  1. Mittaa kaikki aineet blenderiin ja sekoita. Voit koristella smoothieta vielä tuoreilla mansikoilla.
VINKKI: Mikäli haluat smoothiesta juoksevampaa lisää hieman maitoa. 



Tämä oli tämmöinen pika Moi ja hilpasin vain tuomaan teille tämän juoman ohjeen. Jahka tässä kelit lämpenee niin aletaan grillailemaan ihan tosissaan. Tulossa vegemeininkiä sekä esittelyyn erilaisia majoneeseja. 

Pian nähdään taas. 

Terkuin Piiku :)
0

Luomu vai illuusio? Mielipideasiaa luomusta.

Käsi ylös kuka kavahtaa sanasta luomu?

Mitä luomu merkitsee sinulle? Mahtava kysymys!

Sanasta luomu tulee mieleen terveellisyys,hifistelijät, hipsterit, bloggaajat, sporttivartit, hyvävaraiset jne.

Mitä enemmän ihmiset innostuvat luomusta tuotantomenetelämänä sitä enemmän luomusta tulee epäluomu!

Niin se  ihmiset tulee menemään. Money talks. Raha puhuu tässä maailmassa ja sillä on valtaa.

Sanon ihan suoraan että sanaan luomu ei pitäisi luottaa kovin suorasti, luomu on tuotantomenetelmä jota on löysytetty joltakin osin siihen pisteeseen että en lähtisi sokeasti luottamaan kaikkeen missä lukee luomu että se olisi terveellisempi vaihtoehto.

Tukemalla kotimaista ja pientiloja lähellä autat varmasti hyvän ruoan pysymistä Suomessa. Ollaan Suomessa kohta hälytystilassa siinä että Suomesta myydään koko ajan kaikkea ulkomaille, tuotantomenetelmät muuttuvat ja siinä samalla säädännöt.

Ihmisen ahneuden myötä ihmiset itse ovat alkaneet voimaan huonosti. Lääketeollisuus jyllää ja tekee kepposiaan kaiken aikaa. Ihmiset syövät huonosti. Jopa Suomessa minun mielestäni ruokakaupoissa on yli 50% täysin turhaa jatkojalostettua sosetta. Ihmiset eivät enään vaivaudu tekemään itse ruokaa kun paketeista löytyy kaikki lettutaikinasta kasviksiin.

Kukaan ei enään opi itse valmistamaan ruokia kun kiire painaa ja kaupoista saa kaiken valmiina. Mikä kamalinta kaikkea sokeroiduista jogurteista ponnekaasuun pakattuihin salaatteihin mainostetaan terveellisenä, Terveellistä kenelle? Piilosokerin ja suolan määrä on järjetön tavallisissa tuotteisssa. Ja E-koodien vilinä on suorastaan huvittavaa luettavaa.

Moni kiireinen ihminen on liian "väsynyt" (välinpitämätön) tutustumaan etiketteihin ja luvattuihin terveys väittämiin pullojen, tölkkien ja ruokapakkauksien kyljissä. Sisältää runsaasti C-vitamiinia, sisältää kyllä mutta unohtiko joku mainita sen E-koodi ruljanssin, lisätyn sokerin yms muun hirveyden siinä perässä. EI!

Minulle on naljailtu paljon luomusta ja muista ruokajutuista. Eihän se minulta ole pois jos muut mättävät menemään. Itse olen vain todennut että saa nykyään olla todella valpas ja tietoinen asioista jos haluaa oikeasti elää ja syödä terveellisesti. Minusta on surullista että terveyden kustannuksella rakennetaan koko ajan uutta kamalaa mössöä kaupan hyllyille ja valjastetaan se vielä valheilla, luvataan mahalle ja aivoille ravintoa kuitua ja runsaasti vitamiineja.

Tähän samaan syssyyn haluan myös kertoa että syön myös itsekkin kauppojen tavallsia ruokia, en aina osta luomua, mutta olen silti tarkka. Samoin kun aloin tätä blogia pitämään mietin että pidän hyvin tarkkana siitä kenen kanssa teen yhteistyötä jos sellainen upea tilaisuus tulee.

En koskaan menestyksen toivossa lähde mainostamaan sellaista mihin en itse usko. Se ei kuulu ollenkaan minun arvomaailmaani.

Kaikki joita mainostan tai joiden kanssa teen yhteistyötä ovat taatusti ansainneet minun oman arvostuksen. Koska itseni tähdenhän teen tätä. Tämä on tavallaan myös minun ruokapäiväkirjani jota kirjoitan ja haluan jakaa sen teidän kanssa.

Jaan teille reseptejäni, ja nykyään olen enemmän alkanut myös avautumaan omista mielipiteistäni :)

Totta on että hulluksihan sitä tulisi jos asioita miettisi liikaa. Mutta kun kerran opettelee ja tietää mistä hyviä juttuja saa ne muistaa. Asioista ei kannata tehdä liian vaikeaa. Pieni pala kerrallaan.

Liputan kotimaisuuden puolesta, liputan pientiloja sekä lähiruokaa. Mutta tuen myös muualtakin tulevaa ruokaa kunhan sen alkuperän tietää ja tavan mitenkä se ruoka sieltä tulee kuinka se valmistetaan, eettisyys ja muut asiat kuntoon. Sillä kaikkeahan me emme saa rakkaasta kotimaastamme.

Tämä kaikki on vain minun mielipiteeni, ajatuksia joita minulla ruoasta on.

Sanottakoon teille kaikille vielä että sana luomu ei aina tarkoita puhdasta ja hyvää ruokaa pelkästään, on olemassa monia muitakin herkullisia, hyviä ja laadukkaita tuotteita jotka eivät kannattele luomun nimissiä.


Tämän postauksen myötä jatketaan taas herkuttelua.

<3 : Piiku




0

Kevyet mustikkarahka-herkut

Eilen on käyty mansikassa. Elämäni ensimmäinen retki mansikkatilalle. Tänä vuonna mansikkaa on ollut vähän tarjolla runsaiden sateiden vuoksi, tämäkin tila jolla kävin poimimassa myi mansikat mehumarjoina ja hintaa oli itse poimittuna 3 euroa kilo. Minusta se on jo halpa. Kun taas lapissa kotona katsoin kotimaisen mansikan hintaa niin 250g pieni rasia maksoi 4.90 euroa piti aivan silmiä hierasta näenkö oikein. Jos asustat Keski-Suomessa tai tänne tulossa käy ihmeessä poimimassa sateelta turvaan Pirttiahon tilalta mansikat pakkaseen :)

Oli tehtävä herkkuja ja inspiraatio iski jälleen. Sain ihanat lusikanmuotoiset muotit ja halusin testata niitä.

Tein nämä ihanat rahkaiset herkut jo muutama päivä sitten ja tänään sitten herkuttelen ne kun sain tuoretta mansikkaa kaveriksi.




Resepti:


  • 3rkl kookosöljyä
  • 2 rkl yacon siirappia (voi korvata agavella tai hunajalla jos ei ole)
  • veitsenkärjellinen suolaa 
  • 1 ½ rkl kaakao nibsejä
  • 1 dl rahkaa
  • 1 rkl hunajaa
  • ½ dl mustikoita

  1. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja hienonna joko sauvasekoittimella tai blenderissä. 
  2. Laita muotteihin ja pakasta. 
  3. Ripottele koristeeksi ja lisämauksi kookoshiutaleita. 


VINKKI: Et tarvitse välttämättä erikoisia muotteja voit käyttää pieniä jääpalamuotteja myöskin tähän tarkoitukseen.






Mansikkaa tulee varmaan esiintymään blogissa sillä sitä on kaapit pullollaan. Lähden keittelemään iltapalksi sametinpehmeää tomaattikeittoa ja käperryn sateelta suojaan viltin alle ja pistän elokuvan pyörimään.

Nähdään pian.

Terkuin Piiku :) 
0

Herkullinen perunapaistos sekä helpot lihapullat

Hei taas pitkästä aikaa blogin lukijat. Olette käyneet lukemassa arkistojen kätköistä juttuja sillä välin kun olen ollut lomalla.

Aivan ihana huomata että täällä käy väkeä vaikka en olisikaan joka päivä paikalla. :) Viime viikolla kilpailin Grillimaisterin tittelistä, Suomenmestaruutta lähin tavoittelemaan Lidlin järjestämässä kilpailussa. Teen siitä myöhemmin postausta luettavaksi. Upea kisa oli ja hienoa porukkaa, myös todella kova tasoista kokkausta.




Minulla oli jääkaapissa kaikenlaista purtavaa joista halusin tehdä mitä kaapista löytyy tyyliin ruokaa. Tein tämmöisen perunapaistoksen josta tulikin niin hyvää että halusin sen teillekkin jakaa. Olen tehnyt viimeaikoina paljon ruokaa mutten ole niitä saanut vielä blogiin asti, kaikki ovat kuvina ja resepteinä odottelemassa.

Kotitekoiset lihapullat kävivät tämän paistoksen kanssa tosi hyvin tarjottavaksi, raikas salaatti kaveriksi tasapainottamaan ruokaa niin kattaus on valmis.




Resepti perunavuokaan: 


  • 6 keskikokoista perunaa keitettynä (eilispäivän perunoita käytin itse)
  • 1 dl kurkkusalaattia
  • 2 tomaattia
  • 1 iso sipuli
  • 1 avocado
  • 1 purkki grillimaisterin dippiä mexicon style
  • 1 kananmuna
  • ½ -1 dl vettä
  • suolaa oman maun mukaan
  • ½ dl juustoraastetta

  1. Viipaloi tomaatit, perunat sekä sipuli ja avocado. 
  2. Asettele pohjalle tomaattiviipaleet. 
  3. Lisää sipuliviipaleet ja pirskota päälle vähän suolaa.
  4. Lisää ruokalusikalla tasaisesti kurkkusalaatti tomaatien ja sipulien päälle. 
  5. Lisää avocado.
  6. Lisää perunaviipaleet. 
  7. Sekoita kulhossa vesi, dippi sekä kanamuna tasaiseksi ja kaada seos perunoiden päälle.
  8. Paista uunissa keskitasolla noin 30 min 180 asteessa. 
  9. Kun otat paistoksen uunista ripottele kuumien perunoiden päälle juustoraastetta ja jos haluat koristella tuorepersilijasta saat kauniin värin pintaan. 

VINKKI: Mikäli kaikki eivät pidä kaikista aineksista voit laittaa niitä vain toiseen puoleen paistosta, tein itse myös niin avocadon kanssa. 


Jauhelihapullien resepti:


  • 400g naudan jauhelihaa
  • 2 kanamunan keltuaista
  • 1-2 tl suolaa
  • 1 sipuli
  • 3rkl kermaviiliä
  1. Hienonna sipuli ja kuullota pannulla, anna jäähtyä.
  2. Sekoita kaikki ainekset keskenään.
  3. Pyörittele pieniä lihapullia ja paista uunissa 200 asteessa n 14 min uunin keskitasossa.





Olen saanut myös uuden ystävän pihapiiriin, nimittäin suloisen pienen siilin. Olen päättänyt auttaa siiliä ruokinnassa aina sadekeleillä, kuumina päivinä sekä alku keväällä ja syksyllä. Suomen siilikanta on pienentymään päin ja siilit kuulemma tarvitsevat apua aina välillä joten halusin sitoutua tähän touhuun :) Kuvissa siili sai tilkan maitoa joka oli laktsooitonta. Mutta siileille ei kuulemma maito ole hyväksi ollenkaan joten enään en sitä sille anna. Tästä karvapallosta tuli nöpönokka nimeltään. Tulen aina joskus kertomaan postauksissa mitenkä uusi ystäväni voi.




Palataan pian.

Terkuin Piiku :)
0
Back to Top