Tällä ohjeella jokainen osaa valmistaa kauraisen pataleivän

Pataleipä on hurmannut Suomalaiset. Päätin testata oman versioni siitä kauralla ja siirapilla.
Pataleivän salaisuus piileekin sen pitkästä kohoamisajasta hyvin pienellä hiivamäärällä. Koska pata on hyvin kuuma ja se johtaa lämpöä erinomaisesti näin  leivän pinnasta tulee rapea. Paiston jälkeen kannattaakin siis leipää pitää ilman liinaa jotta kuori valmistuu rapsakaksi,

Tämän leivän tekeminen on huippu helppoa. Tällä ohjella onnistut taatusti, ei muutakuin pataa kaivamaan esiin :)



Resepti:

  • 3 ½ dl vettä
  • 1 ½ tl suolaa
  • 1 tl agavesiirappia (normaali siirappi ja myös hunaja käy tilalle)
  • 5 dl vehnäjauhoja 
  • 2 ½ dl kaurahiutaleita
  • 1 tl kuivahiivaa

  1. Lämmitä vesi hieman yli kädenlämpöiseksi.
  2. Sekoita kuivat aineet keskenään.
  3. Lisää vesi kuiviin aineisiin, sekoita nopeasti haarukalla taikina valmiiksi.
  4. Anna taikinan valmistua yön yli kelmun alle peitettynä n 12h. Taikina voi olla jopa vuorokauden maustumassa. 
  5. Kun taikina on valmista kaada se reilusti jauhotetulle pöydälle. 
  6. Nostele muutaman kerran ja pienesti jauhota.
  7. Anna leivän kohota vielä 20min peitettynä.
  8. Ota kannellinen pata n 3l tilavuudeltaan ja laita se esilämpenemään uuniin n 15min 225 asteeseen uunin keskitasolle. 
  9. Kun pata on kuuma lisää taikina pataan, ripottele pinnalle vielä hieman jauhoja sekä kauraleseitä. 
  10. Paista leipää padan kansi kiinni n 30min jonka jälkeen otat kannen pois ja paistat leipää vielä 15-20 min uunin keskitasolla, niin kauan että leipä on kauniin ruskea. 
  11. Anna leivän rauhassa rapsakoitua pöydällä paistamisen jälkeen. 

VINKKI: Mikäli et omista pataa tämän leivän voi tehdä myös teräskattilassa. 





Sellaista tänään. Varmaan huomasitte että vähän uudenlaisia ruokakuvia tässä harjoittelen. Tämä on jännää ja kivaa. Ei tiedä minkälaisia kuvia tästä vielä alkaa syntymään.



Palataan taas.

Terkuin: Piiku :)

2 kommenttia

  1. Kaurainen pataleipä kuuluu minun mielestäni perinneruokakategoriaan! Kiitos Piiku <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pataleipä on aivan parasta leipää :) Nyt vaan Hanski pata kuumaksi sinnekkin :O)

      Poista

Kiva kun tulit, kerro toki ajatuksesi tähän :)

Back to Top